Tiederatikka
Tiederatikka on pikaratikka, jolla on tarkoitus korvata poikittaisesti Viikin ja Otaniemen väliä kulkenut bussi numero 506. Syksystä 2016 lähtien bussin 506 linjaa typistettiin entistä lyhyemmäksi, ja tällä hetkellä bussi kulkee vain Meilahden ja Viikin välillä.
Tiederatikka on saanut nimensä siitä, että linjan varrella kirjaimellisesti tehdään tiedettä. Sen reitille sijoittuu vuonna 2019 seitsemän korkeakoulua ja kymmenen kampusta. Näillä kampuksilla opiskelee jopa 40 % pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijoista ja työskentelee merkittävä osuus korkeakoulujen henkilöstöstä. Kaikista pääkaupunkiseudun työpaikoista jopa 100 000 sijaitsee Tiederatikan vaikutusalueella.
Kampanja
Kampanjassa ovat olleet mukana tiederatikan vaikutusalueella toimivat opiskelijajärjestöt, Aalto-yliopisto, Ammattikorkeakoulu Arcada, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopisto, Laurea-ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu sekä Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas ja UniSport.

Tilanne tällä hetkellä
Toinen iso askel otettiin, kun Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa 2018 Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelman. Suunnitelma sisältää raitiotieyhteyden Valillanlaakson läpi, mikä on tärkeä osa Tiederatikkaa. Valittu yhteys helpottaisi selkeästi poikittaisliikennettä Kumpulassa tai Arabiassa sijaistsevilta korkeakoulukapuksilta Pasilaan.